Taivassalon Martat järjesti villivihannesretken ke 21.5. Lämmin ja kesäinen sää suosi retkeä ja osallistuja olikin pitkälti yli 20. Mukana oli paljon lapsiakin menoa piristämässä. Retken ohjaaja Ilona Seppälä löytyi Taivassalon Marttojen omasta jäsenistöstä ja hän johdatti joukkoa tutustumaan luonnossa kasvaviin syötäviin SAMSUNGkasveihin. Villivihanneksista suosituin ja tärkein lienee nokkonen. Se on ravintopitoisuudeltaan ylivertainen,  esimerkiksi C-vitamiinipitoisuudeltaan viisinkertainen appelsiiniin verrattuna, rautapitoisuudeltaan seitsenkertainen pinaattiin ja kalsiumpitoisuudeltaan kolminkertainen maitoon verrattuna. Se on helppo tunnistaa ja löytää ja sitä kasvaa runsaasti. Nokkosta kannattaa kerätä vähätyppisestä maasta aurinkoisina päivinä, jolloin kasvin nitraattipitoisuus on pienimmillään. Isoista kasveista kerätään vain latvat. Runsasravinteisissa maassa, kuten kompostien tai tunkioiden lähettyviltä, nokkonen jätetään keräämättä.

Muita helposti tunnistettavia ja löydettäviä villivihanneksia ovat voikukka, isomaksaruoho, suolaheinä, siankärsämö, vuohenputki, maitohorsma ja käenkaali. Ilonan mukaan isomaksaruoho on nokkosen jälkeen usein seuraava käyttöön tuleva villivihannes, se on helppo tunnistaa, hyvänmakuinen ja sitäkin löytyy helposti. Isomaksaruohon lehtiä voi syödä sellaisenaan salaateissa tai vaikka leivän päällä, sitä voi lisätä esim. vokkiruokiin.

Retken päätteeksi omien eväiden lisäksi maisteltiin marttojen valmistamia nokkosbriossia ja nokkos-voikukka-ruohosipulilevitettä, voikukkahilloa ja voikukannuppukapriksia. Nuppukaprikset yllättivät hyvällä maullaan ja niitä kommentoitiin oikeita kapriksia paremmiksi.

Villit nuppukaprikset

5 dl voikukannuppuja

Mausteliemi
2 dl vettä
1 dl väkiviinaetikkaa
1 rkl karkeaa merisuolaa
1 rkl hunajaa
1 laakerinlehti

Kerää mahdollisimman pieniä ja tiiviitä voikukan nuppuja. Älä poimi autoteiden varsilta.
Huuhtele nuput hyvin ja ryöppää 1 minuutti. Kaada siivilään ja jäähdytä kylmällä vedellä.
Kiehauta etikka-mausteliemi. Laita nuput putipuhtaaseen purkkiin ja kaada kuuma mausteliemi päälle. Sulje kansi tiiviisti ja anna maustua viileässä vähintään 3–4 päivää, mieluiten viikon verran. Käytä kapristen tapaan. Lähde Kodin Pellervo, http://kodinpellervo.fi/reseptit/2014/05/15/villit-nuppukaprikset/

Mainokset